Osa-aikainen vastuullisuuspäällikkö

Vastuullisuustyö siirtyy yhä enemmän osaksi liiketoimintojen arkea: hankinta, tuotekehitys, HR ja myynti tekevät sitä kukin omalla tontillaan. Silloin kokoaikaista vastuullisuuspäällikköä ei aina tarvita, mutta joku tarvitaan pitämään kokonaisuus koossa.

Tulemme osaksi tiimiänne interim-roolissa juuri siinä laajuudessa kuin tarvitsette: vetämään kehitystä, tasaamaan kiireitä tai huolehtimaan siitä, että tärkeät asiat hoituvat aikataulussa.

miten voimme auttaa

Askeleen edellä
Seuraamme sääntelyä ja sidosryhmien odotuksia puolestanne, viemme tiekarttaa eteenpäin ja sparraamme johtoa. Kun jotain muuttuu, tiedätte sen ajoissa.

Ruuhkapiikeissä
Raportointikausi, asiakkaan laaja vastuullisuuskysely tai rahoittajan selvityspyyntö. Tulemme avuksi silloin, kun oma tiimi ei yksin ehdi.

Arjessa
Huolehdimme vuosikellon tehtävistä, koordinoimme tekemistä ja tiedonkeruuta sekä pidämme vastuunkantajat ajan tasalla, jotta työ etenee..

NÄIN SOVIMME

Sovimme yhdessä tarpeisiinne sopivan mallin, esimerkiksi kiinteän kuukausittaisen tuntimäärän tai tukea tiettyihin ajanjaksoihin. Laajuutta voi muuttaa tarpeiden mukaan, ja tavoitteena on, että osaaminen jää myös taloon.

hyödyt

  • Kokenut osaaja käytössä ilman rekrytointia

  • Saatte juuri sen tuen, jota tilanteenne vaatii

  • Vastuullisuustyö etenee myös kiireisinä aikoina

  • Saatte ulkopuolisen näkökulman ja laajan verkoston tueksi

  • Kumppanuuden aikana opimme tuntemaan organisaationne, joten emme aloita joka kerta alusta

“Sustainability is a fast-changing area, and Anniina's input on regulatory changes and ways to work more efficiently has made a real difference, especially since we do not have a large internal sustainability team. Her expertise and professional approach have made her a valued partner to us."

– Cecilia Arnberg, Compliance Manager, Qt Group

Tutustu aikaisempiin projekteihimme

QT GROUP

Olemme toimineet Qt Groupin vastuullisuuden kehityskumppanina keväästä 2024 alkaen. Yhteistyön aikana mm. päivitimme kaksoisolennaisuusanalyysin 2026 ja rakensimme HR:n kanssa sosiaalisen vastuun strategian.

Lue lisää

Muut palvelumme

Punainen lanka vastuullisuustyöhön

Autamme yhteiskehittämällä kirkastamaan vastuullisuustyön selkeäksi tiekartaksi tavoitteineen ja mittareineen.

Lue lisää

SELKEÄ JA JÄLJITETTÄVÄ PROSESSI RAPORTOINTIIN

Autamme rakentamaan selkeän prosessin raportointiin, ja tarvittaessa teemme raportin ja viestinnän sen päälle.

Lue lisää